Johanna

Kivut aiheuttivat pelkoa ja ahdistusta

Olen 27-vuotias nainen. Minulla on kaksi pientä lasta ja arkeni meneekin heitä hoitaessa. Lisäksi aloitin viime keväänä saliharjoittelun säännöllisesti pitkän ajan jälkeen. Loppukesästä aloin huomata kuinka selkäni alkoi jumiutua pahasti. Tästä sitten alkoikin kaikki, oman kehon huoltaminen ja tunteminen, aistiminen ja varoituksien tosissaan ottaminen. Kiertoliikkeen aikana alkoi tuntua vihlovaa viiltävää ikään kuin pistokipua vasemmalla puolella selkälihasten kohdalla.

Tämä alkoi oikeasti ajaa minua hulluuden partaalle. Aloin pelätä mitä kipu on. Ei ollut koskaan aiemmin ollut sellaista. Koskeeko se sydämeeni, vai mikä on vialla? Aloin ahdistua ja pelätä. Sain ensimmäisen paniikkikohtauksen ja pelkäsin, että minulla on jotain vakavaa. Olin kärsinyt myös kolmannelta luokalta lähtien migreenistä. Migreeniä ilmeni aina silloin tällöin, säännöllisen epäsäännöllisesti. Tunsin että migreenini oli aina seurausta lihasjännityksistä. Minulla on nyt ollut viimeisin migreeni yli kolme kuukautta sitten, ennen Joonan luona käyntiä.

Palaan vielä ensimmäiseen. Kävin lääkärillä, hän ohjeisti minut fysioterapiaan ja sieltä vielä omt-fyssarille. Kaikista oli jonkin verran apua. Akupunktiosta varsinkin näihin ahdistuksiin. Sitten kuulin ja näin muiden kokemuksia kiropraktikosta ja Joonan vastaanotosta. Ajattelin että minun on pakko kokeilla. Kerroin kaiken viime syksystä Joonalle ja selitin mitä kaikkea on ollut ja mihin on alkanut koskemaan.

Tässä vaiheessa minulla oli jo niskat ja hartiat niin jumissa, että yritin saada niitä edes vähän auki hieromalla. Se ei kuitenkaan auttanut. Uskon siihen että kehossa olevat "rikkoutuneet" osat pitää ensin korjata, sitten huoltaa eli hieroa ja pitää yllä venyttelyllä ja muilla konsteilla. Päätäni siis särki, niskat olivat kivikovat, varsinkin koko vasen puoli. Hartiat aivan tönköt, pää ei liikkunut. Ja ennen kaikkea ryhtini oli valahtanut alaspäin. Kumaraan. Sellaiseen ”anteeksi että olen olemassa” asentoon. Uskon että siihen vaikuttaa yhdessä henkinen ja fyysinen puoli.

Joona kuunteli ja alkoi tutkia kroppaani. Hän teki tarvittavat toimenpiteet varovasti mutta ammattimaisesti. Ensimmäisen käynnin jälkeen tunsin kuinka jotain oli avautunut. Viikon kuluessa tuntui ehkä kerran enää kipua, toisen kerran jälkeen yhä harvemmin.  Neljännellä käynnilläni totesin vain, ettei mihinkään enää satu. Niskat eivät olleet jumissa, hartiat eivät olleet jumissa, eikä selkää tai päätä enää särkenyt.

 Ensimmäisestä kerrasta on nyt kulunut joitain kuukausia. Ja ottaen huomioon mitä aika sitä kertaa ennen oli, jokapäiväistä kipua ja särkyä. Myös ahdistus ja pelko ovat täysin poissa. Joona sai myös minut itseni ymmärtämään kehoani paremmin. Huomasin myös yllättäen että ryhtini oli parantunut kuin itsestään. En istunut enää kumarassa, vaan selkäsuorassa.

Joona ohjeisti minulle myös yksinkertaisia toimivia kehonhallintaliikkeitä jotka pystyi toteuttamaan kotona, vaikka pienten lasten ollessa mukana. Olen huomannut, kuinka tärkeää on saada selkäranka ja hermosto toimimaan oikein, jotta muu keho pysyy kondiksessa. Kun kaikki kipuni ovat nyt olleet poissa, olen huomannut, että paras lääke näihin vaivoihin on ennaltaehkäisy ja syiden korjaaminen.