Mari Mustonen

Kiropraktiikka paransi kivut ja poisti närästyksen

Opiskeleminen ja työnteko välillä huonoissa asennoissa sekä kova salilla treenaaminen saavat kroppani jumiin rankaa myöten. Ryhtikin on aina ollut hieman huono. Muutama kuukausi sitten ihmettelin epämääräisten rinta- ja selkäpistojen alkuperää. Kaksi eri lääkäriä ovat aikaisemmin diagnosoineet minulle Tietzen syndrooman ja pidin näitäkin kipuja siitä johtuvina. Sitten hetkeä myöhemmin alkoi miltei päivittäin närästää ja monesti ruokailujen jälkeen tuli etova, omituinen olo rintaan. Lääkäri kirjoitti minulle happosalpaajareseptin, mutta niistä ei ollut mitään apua. Alkoi jo hieman huolestuttaa. Seuraavaksi olisin mennyt vatsantähystykseen, mutta tutkimusajan saaminen viivästyi. Samoihin aikoihin iltaisin nukahtaminen oli vaikeaa.

Ystäväni on käynyt Simon vastaanotolla jo monta vuotta. Monesti kysyin kiinnostuneena ystävältäni mitä kiropraktikko tekee ja onko siitä ollut hänelle apua. Kuntosalilla käynnin seurauksena varsinkin yläselän palautuminen kovista treeneistä on ollut hitaampaa ja jatkuva pistävä kipu ylävartalon etu- ja takapuolella alkoivat häiritä elämää. Venyttely ei auttanut. Silloin päätin, että nyt menen kiropraktikolle. Onneksi menin.

>Närästykset ja rintatuntemukset menivät heti ensimmäisen kiropraktikolla käynnin jälkeen tiehensä ja nykyään iltaisin nukahdan melkein paremmin kuin saunanlamppu. Mahtavaa! Jälkeenpäin ajatellen vatsantähystys olisi ollut minun kohdallani aivan turha tutkimus. Uudenvuoden lupauksena päätin laittaa kropan kokonaisvaltaisesti kuntoon. Kiropraktikolla käynnin jälkeen tajuan, että kaikki lähtee siitä, että selkäranka voi hyvin. Venyttely ja hierojalla käynti vain ylläpitävät paikkojen auki pysymistä. Jatkossa aion ottaa treeneistä palautumiseen kehonhuoltoon, venyttelyn ja hieronnan tueksi, kiropraktisen hoidon. Hoidon jälkeen hermotus on selvästi parantunut ja treenit alkavat tuottaa pikkuhiljaa parempia tuloksia. Vaikka kiropraktikolle meno ensin jännittää, suosittelen Simon vastaanottoa kaikille erittäin lämpimästi, sillä rento ja osaava ilmapiiri takaavat hyvän fyysisen ja psyykkisen fiiliksen heti kättelyssä!

Lue lisää yläselkäkivusta