“Take care of your body. It´s the only place you have to live”

Published on 03/2014

Terveellinen ruokavalio on hyvinvointimme yksi tärkeimmistä kulmakivistä. Mutta mikä sitten on terveellinen ruokavalio? Toiset vannovat vähähiilihydraattisen ruokavalion puolesta, toiset taas kasvisruokavalion. Media on täynnä erilaista terveysinfoa ja mielipide siitä, mikä juuri nyt on “kuuminta hottia” muuttuu jatkuvasti. Ei ihme, että moni on hukassa kaiken tämän tiedon keskellä, eikä tiedä mistä aloittaa ruokavalion korjaamisen.

Lähdetäänpäs sitten miettimään mistä terveellisessä ruokavaliossa on kyse. Terveellinen ruokavalio ei ole sitä, että jääkaapin ovessa on pitkä lista sallituista ja kielletyistä ruoka-aineista, eikä se myöskään tarkoita sitä, että joutuu luopumaan kaikesta hyvästä. Se ei myöskään ole dieetti eikä sitä noudattaessa tarvitse nähdä nälkää. Varsinkin tähän aikaan vuodesta on lähes mahdotonta välttyä näkemästä otsikoita “vielä ehdit kesäkuntoon”. Eikö olisi mahtavaa tuntea itsensä terveeksi ja pysyä kesäkunnossa ympäri vuoden?

Terveellisessä ruokavaliossa on kyse elämäntavasta, jota pystyy noudattamaan ympäri vuoden. Opetellaan tekemään parempia valintoja eri vaihtoehdoista, syömään aitoa ravintorikasta ruokaa ja löytämään itselle sopiva ruokavalio. Olemme jokainen yksilöitä ja meillä on omat tarpeemme. Vaikka paras ystäväsi olisi laihduttanut vähähiilihydraattisella ruokavaliolla, niin se ei automaattisesti tee siitä parasta vaihtoehtoa juuri sinulle. Yhdelle sopiva ruokavalio, treeniohjelma tai elämäntapa ei sovellu kaikille. Kyse on siis kokonaisuudesta ja tasapainon löytämisestä. Silloin kun kokonaisuus on kunnossa, ei maailma kaadu siihen vaikka lomalla tai jouluna tulisi herkuteltua parikin viikkoa.

Nyt varmasti jokainen jo miettii, että ”Mitä minun pitäisi sitten syödä, jotta söisin puhtaammin ja ruokailutottumukseni olisivat terveellisemmät?” Olen koonnut tähän muutamia tärkeimpiä vinkkejä, joiden avulla voit aloittaa matkasi kohti hyvää oloa ja terveellisempää elämää!

  1. Vältä prosessoitua ruokaa

Valmista itse ruokasi puhtaista raaka-aineista äläkä käytä prosessoitua eli käsiteltyä einesruokaa. Syö monipuolisesti vaaleaa lihaa, kalaa, papuja, linssejä, kasviksia, hedelmiä, marjoja, bataattia, täysjyväviljoja tai gluteenittomia viljoja (kvinoa, tattari, hirssi), pähkinöitä ja siemeniä.

  1. Syö paljon vihanneksia

Elimistösi pitää erityisesti vihreistä vihanneksista, kuten pinaattista, lehtiselleristä, parsakaalista, sokeriherneistä, vihreistä pavuista, erilaisista kaaleista ja salaateista. Näiden lisäksi käytä juureksia kuten porkkanaa, punajuurta, naurista, palsternakkaa ja lanttua.

  1. Huolehdi, että saat riittävästi hyviä rasvoja

Terveellinen ruokavalio ei ole sama asia kuin vähärasvainen ruokavalio. Tarvitsemme joka päivä riittävästi hyviä rasvoja elimistön toimintoihin, ja rasvat myös edesauttavat kehon rasvan palamisessa. Lisää ruokavalioosi rasvaista kalaa, kylmäpuristettuja öljyjä, avocadoa, pähkinöitä ja siemeniä.

  1. Juo riittävästi vettä

Riittävä vedensaanti on todella tärkeää terveytemme kannalta. Vesi poistaa elimistöstämme kuona-aineita, nesteitä ja parantaa suorituskykyä. Vesi vaikuttaa ihon hyvinvointiin suotuisasti, vähentää nuutunutta oloa ja auttaa myös hallitsemaan ruokahalua. Mausta vettä marjoilla tai hedelmillä, niin saat vaihtelua tai kokeile kookosvettä.

  1. Vältä vehnää ja sokeria

Jätä ruokavaliostasi pois vehnä, valkoinen sokeri ja niitä sisältävät elintarvikkeet. Käytä makeutukseen mielummin hunajaa ja korvaa sokeri paremmilla vaihtoehdoilla, vaikkapa kookossokerilla. Korvaa vehnä kvinolla, täysjyväriisillä, tattarilla, hirssillä, kauralla jne.

  1. Vähennä maitotuotteita

Suomalaiset ovat maitokansaa ja maitotuotteita kulutetaan paljon “tarvitseehan sitä kalsiumia vahvan luuston takaamiseksi”. Ei, osteoporoosi ei vaani sinua vaikka jättäisitkin maitotuotteet pois. On olemassa muitakin kalsiuminlähteitä, kuten seesaminsiemenet. Olosi saattaa jopa parantuavähentämällä tai poisjättämällä maitotuotteet. Ne voivat aiheuttaa monille erilaisia vatsavaivoja, iho-ongelmia ja liman kertymistä. Maitotuotteet voi korvata esimerkiksi manteli-, riisi- tai kauramaidolla. Kahvin sekaan voi lorauttaa kookosmaitoa.

  1. Säännöllinen ruokarytmi

Varmasti jokaiselle tuttu juttu ja tämä fraasi on kuultu miljoona kertaa, mutta silti kuitenkin monelle niin vaikea toteuttaa. No eikö se niin mene, että kertaus on opintojen äiti? Syö 3-4 tunnin välein, jotta verensokeri pysyy tasaisena ja aineenvaihdunta liikkeellä. Säännöllinen ruokarytmi takaa sinulle myös energisemmän olon koko päiväksi ja hillitsee mielitekoja.

Muistathan kuitenkin tällä matkalla olla itsellesi armollinen. Vanhat juurtuneet tavat eivät muutu uusiksi tavoiksi yhdessä yössä. Välillä tulee takapakkia, mutta se ei haittaa kunhan muistat miksi aloitit matkan ja palaat ruotuun. Aloita pienillä askelilla ja hiljalleen huomaat niiden muuttuvan päivittäisiksi rutiineiksi.

Tähän mennessä olen keskittynyt vain ruoan merkitykseen hyvinvoinnissa. Moni ei välttämättä tule ajatelleeksi, että kokonaisvaltainen hyvinvointi pitää sisällään kaikki elämän osa-alueet, niin työn, ihmissuhteet kuin kropan huoltamisenkin. Jos joku näistä osa-alueista ei toimi, niin aivan varmasti se vaikuttaa hyvinvointiisi. Itse olen kamppaillut pitkään migreenin ja selkäkipujen kanssa, jotka ovat vaikuttaneet negatiivisesti elämänlaatuuni. Onneksi olen kuitenkin löytänyt apua kiropraktiikasta. Nykyään käyn säännöllisesti Simon luona hoitamassa selkääni ja olen saanut häneltä paljon apua näihin kipuihini. Kehonhuolto on siis yhtä tärkeä osa hyvinvointia ja terveyttä kuin terveellinen ruokavalio.

Tämän jutun kirjoittaja on Ravinto- ja hyvinvointivalmentaja sekä Personal Trainer. Hän on opiskellut Helsingin Yliopistolla elintarvikekemiaa ja ravitsemustiedettä. Ravinto- ja hyvinvointivalmentajakoulutuksensa hän suorittanut Institute for Integrative Nutritionissa, New Yorkissa. Työssään hän jakaa omaa osaamistaan eteenpäin ja auttaa jokaista löytämään itselleen kaikkein optimaalisimman ruokavalion.

Mikäli innostuit aiheesta ja kaipaat apua ruokavaliosi tai treenisi suhteen, voit ottaa yhteyttä suoraan Tiiaan. Ohessa yhteystiedot

Tiia Koskela

fresh health by Tiia

tiia.k.koskela@gmail.com

puh. 050 3644211

www.zervant.com/fi/freshhealthbytiia

Tiia Koskela
10/2024

Kiropraktiikka ja koliikki: Vauvan itkun piilevien syiden hoitaminen

Vauvan koliikki on jo pitkään saanut vanhemmat tuskastumaan. Koliikkia esiintyy jopa 21%:lla vauvoista ja koliikki on yksi yleisimmistä syistä, joiden vuoksi vanhemmat kääntyvät lääkärin puoleen vauvan ensimmäisen elinvuoden aikana. Vaikka koliikin tarkka syy on edelleen epäselvä ja monet eri tekijät saattavat vaikuttaa siihen, tutkimukset viittaavat siihen, että koliikki saattaa liittyä vauvan kehon toimintaan, erityisesti yläkaularangan alueella.

Tästä tekstistä löydät tietoa koliikista uudenlaisesta näkökulmasta ja opit myös laajemmin vauvan epämukavuuksien syistä ja hoitamisesta.

Rosita Aflatuni
Rosita Aflatuni
Kiropraktikko, D.C.
10/2023

Liike on lääke

Tunnistatko itsesi aktiiviseksi liikkujaksi? Voitko sanoa harrastavasti liikuntaa säännöllisesti? Mitä oikein tarkoittaa aktiiviliikkuja tai säännöllinen liikkuminen? Onko niille määritelmää? Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee 18–65 –vuotiaille kohtuukuormitteista kestävyysliikuntaa vähintään kaksi ja puoli tuntia viikossa tai vaihtoehtoisesti raskasta kestävyysliikuntaa 1h15min viikossa. Tämän lisäksi lihaskuntoa ja koordinaatiota ylläpitävää liikuntaa tulisi harrastaa vähintään kaksi kertaa viikossa.

Ilari Peltomäki
Kiropraktikko, MChiro (Hons)
07/2021

Paranna hengittämistäsi kiropraktiikalla

Jokaisen meistä täytyy hengittää elääksemme. Hengittämisen kuuluisi olla vaivatonta ja tapahtua ilman että siihen tarvitsee kiinnittää huomiota. Kaikilla näin ei kuitenkaan ole. Tutustu kiropraktikkomme Jasminin blogikirjoitukseen ja siihen miten kiropraktiikka voi auttaa sinua hengittämään vaivattomammin ja sen myötä keventämään päivittäistä olemistasi.

Jasmin Aflatuni
11/2019

Passiivisuuden hinta

Tässä blogikirjoituksessa ViaVitalin kiropraktikko Simo Poutanen pohdiskelee omien valintojen vaikutusta omaan sekä lapsen terveyteen.

Mikä on passiivisuuden hinta?

Simo Poutanen
12/2019

Uusi vuosi - Uusi näkökulma ravinnon merkitykseen

Uusi vuosi koputtaa ovea ja vuosi 2020 tekee tuloaan. Monelle se tarkoittaa uuden vuoden lupauksia sekä uuden, usein terveellisemmän, elämäntyylin aloittamista.

Terveellisemmät elämäntavat tarkoittavat monille usein myös ruokavalion tarkastelua ja siivoamista.

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan ruokavalion vaikutusta terveyteemme.

Therese Österlund
03/2020

Miten voit vaikuttaa immuniteettiisi oikealla ravinnolla ja miten kannattaa syödä jos sairastuu

Ravintoneuvojamme Therese Österlund tarjoaa tiukan ravintopaketin, jolla voit vahvistaa immuniteettiasi. Jos taas olet jo sairastunut, tässä infopakkauksessa löytyvät ohjeet oikeaan ruokavalioon, joka buustaa paranemista.

Lisäksi Therese neuvoo, mitä ravintolisiä kannattaa suosia omassa ruokavaliossaan.

Therese Österlund
04/2022

Kiropraktiikka hyödyttää golfareita monella tavalla

ViaVitalin kiropraktikko Ilari Peltomäki on itse aktiivinen golfari ja tietää millaisia vaivoja pelaajille voi tulla.

Mutta tiesitkö että kiropraktiikka auttaa tehokkaasti moniin urheiluvaivoihin ja jopa tekee swingistä rennomman? 

Lue Ilarin blogikirjoitus ja löydä kiropraktiikan hyödyt.

Ilari Peltomäki
09/2022

Liikkuvuuden tasapaino

Onko sinulla joskus ollut jäykkä olo ja tuntuu kuin liikkuvuutesi ei riitä? Tällainen olo saattaa tulla kesken päivän askareiden tai urheilusuorituksen yhteydessä. Liikkuvuus tarkoittaa nivelten liikelaajuutta. Se on moniulotteinen konsepti ja on tärkeää ottaa huomioon kuinka esimerkiksi notkeus ja venyvyys ja stabiliteetti vaikuttavat liikkuvuuteesi. Liikkuvuudessakin on hyvä muistaa kultainen keskitie, koska liiallinen jäykkyys ja yliliikkuvuus voivat kummatkin aiheuttaa kiputiloja ja toimintakyvyn heikkenemistä.

Ilari Peltomäki
02/2019

Miltä ensimmäisen kiropraktisen hoidon jälkeen tuntuu

’Kuin kävelisi pilven päällä!’ 

’Ihan kuin joku olisi vetänyt verhot silmien edestä!’ 

’Aivan kuin joku olisi ottanut repun selästä!’ 

Nämä ovat hyvin tyypillisiä kommentteja, kun otetaan hiukan epäuskoisena ensimmäisiä varovaisia askelia kiropraktisen hoidon jälkeen.

Simo Poutanen
10/2015

Selkäkipu on edelleen yleisin syy tulla kiropraktikolle

Selkäkipu on yleinen vaiva, josta kärsii noin neljäsosa aikuisväestöstä tälläkin hetkellä. Tämänkertainen blogikirjoitus käsitteleekin selkäkipua, sen syitä sekä vaikutuksia yhteiskuntaamme. Kirjoitus on julkaistu alunperin laajemmassa jakelussa kiropraktikoiden omalla, kiropraktikot.fi sivustolla:

Simo Poutanen
05/2015

ViaVitalin tarina

Mikä tekee jostakin asiasta kiinnostavan ja persoonallisen? Mikä on se tekijä, joka erottaa tietyn asian muista vastaavista?

Vastaus on hyvä tarina.

Tarina ei ole nippu faktoja, jotka vetoavat järkeemme. Tarina on enemmänkin tunteisiimme vetoava selitys olemassaololle, joka maalaa mielikuvia.

Tarina voi olla lyhyt ja ytimekäs tai se voi olla pitkä ja polveileva, mutta se on aina erilainen.

Tämä on ViaVitalin tarina.
 

Simo Poutanen
01/2016

Kiropraktiikka ennaltaehkäisevänänä hoitona vanhuksille

Vanhuksille yksikin kompastuminen tai kaatuminen saattaa olla käänteentekevä asia elämässä. Blogissa käsitellään vanhusten hoitoa, ja sitä miksi hoidon tulisi painottua enemmän vammojen ennaltaehkäisyyn, kuin niiden hoitoon. Blogi on luettavissa kokonaisuudessaan kiropraktikot.fi sivustolta alla olevasta linkistä. 

http://www.kiropraktikot.fi/kiropraktikot.fi-blog-joona-konga-kiropraktiikka-ennaltaehkaisevana-hoitona-senioreille

11/2016

Kehosi kaipaa vaihtelua

Usein asiakkaitteni kanssa toimiessani painotan myös heidän omaa vastuutaan hoitosuunnitelman onnistumisen kannalta. Aktiivisella kehonhuollolla en tarkoita siis pelkästään venyttelyä tai jatkuvaa putkirullan päällä pyörittelyä tai ”heikon” lihaksen voimantason nostamista. Sillä mikäli pelkkä lihasvoima estäisi kipuja, ei vastaanotollani kävisi ollenkaan urheilijoita tai muuten vain voimakkaita ihmisiä.

Samu Ruoppa
03/2017

Kiropraktiikka – Tie terveyteen

Terveys arvostetaan usein korkealle, kun listataan itselle tärkeitä asioita. Kun ihminen on aina ollut perusterve, otetaan se kuitenkin usein itsestäänselvyytenä. Terveyttä ajatellaan usein vasta kun se menetetään.

Simo Poutanen
12/2018

Lasten Kiropraktiikka

”Mitä, voiko lapsiakin hoitaa?”  on monen innostunut reaktio kun kerron työstäni ja sen monipuolisuudesta. Kyllä, lapsia voi ja kannattaa ehdottomasti hoitaa! Moni ei tule ajatelleeksi, että vauvoilla ja lapsilla on samat lihakset ja nivelet kuin aikuisillakin, ja heillekin saattaa tulla tuki- ja liikuntaelimistön ongelmia.  

Marianna Heikkinen
04/2017

Selkä on jokaisen asia, mutta helppo unohtaa kun se on kunnossa

Kiropraktikko Simo Poutanen ViaVitalista oli haastateltavana Radio Novan, Voicen ja Iskelmän verkkosivuilla. Haastattelu julkaistaan nyt blogikirjoituksen muodossa ViaVitalin omilla verkkosivuilla. Aiheet on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä puhutaan miten selkää kannattaa hoitaa, toisessa keskitytään selkäkivun mahdollisiin vaaranmerkkeihin ja kolmannessa neuvotaan mitä kannattaa ottaa huomioon kiropraktikon hoitoon hakeutuessa.

Simo Poutanen
05/2016

Kuinka monta hoitokertaa tarvitset tullaksesi terveeksi?

Jokaiselle kiropraktikolle tulee tilanne, kun vastaanottopöydän vieressä istuu ensimmäistä kertaa vastaanotolle tullut henkilö, joka kysyy klassisen kysymyksen: Kuinka monta kertaa pitää tulla vastaanotolle että tulee terveeksi. Tämä blogikirjoitus pyrkii avaamaan kysymyksen luonnetta.

11/2015

Migreeni - hoitoon kiropraktiikka vai botox-ruiskeet?

Kärsitkö sinä tai joku tuttavasi migreenistä? Kun kohtaus tulee, ei pysty keskittymään mihinkään muuhun. Elämä pyörii päänsäryn hallitsemana valoa vältellen ja kohtauksen häviämistä odotellen. Usein särkylääkkeetkään eivät tunnu auttavan. Migreeninehkäisylääkkeillä taas tulokset ovat parhaimmillaankin keskimäärin kohtalaiset. Mikä neuvoksi?

Simo Poutanen
03/2015

Lihasepätasapaino ja toimintahäiriöt alaselkäkipujen aiheuttajana

Alaselkäkivut ovat tutkitusti yleisin syy, jonka takia ihmiset hakeutuvat kiropraktikolle. Eri arvioiden mukaan 60–90 prosenttia ihmisistä kärsii alaselkäkivuista jossain elämänsä vaiheessa. Alaselkäkivun aiheuttajia on lukuisia, kivut saattavat aiheutua esimerkiksi lihaksista, nivelistä, luustosta tai nivelten tukirakenteista. Oireet voivat olla myös hermoperäisiä, sisäelinperäisiä tai esimerkiksi vakavan patologian kuten kasvaimen aiheuttamia.

Joona Konga
01/2014

Uuden vuoden lupauksissa terveempi elämä - onko tuttua?

Tammikuu lähenee loppuaan ja sen myötä monen lupaukset uudesta, ja ah niin kunnollisesta elämäntavasta. Joku on ollut tipattomalla, toinen karkkilakossa ja kolmas aloittanut salilla käynnin - neljättä kertaa. Myös lehdet pursuavat ihmedieettejä jotka lupaavat tuloksia hetkessä joita on pitänyt kokeilla. 

Simo Poutanen