Kehosi kaipaa vaihtelua

Published on 11/2016

Usein asiakkaitteni kanssa toimiessani painotan myös heidän vastuutaan hoitosuunnitelman onnistumisen kannalta. Aktiivisella kehonhuollolla en tarkoita siis pelkästään venyttelyä tai jatkuvaa putkirullan päällä pyörittelyä tai ”heikon” lihaksen voimantason nostamista. Sillä mikäli pelkkä lihasvoima estäisi kipuja, ei vastaanotollani kävisi ollenkaan urheilijoita tai muuten vain voimakkaita ihmisiä.

Itse kipu sekä jäykkyys ovat usein keskushermostomme suojamekanismi, joka estää meitä (välillä jopa turhaan) käyttämästä kehoamme optimaalisesti. Tavoitteenani onkin aina saada asiakas ymmärtämään, että kivuista on mahdollista päästä eroon sekä antaa heille ”työkalut” millä pystyvät pitämään parempaa huolta itsestänsä. Nämä ohjeet sekä hoitomuodot tietysti ovat täysin asiakaskohtaisia riippuen heidän tilanteistaan sekä tavoitteistaan.

Kipu onkin se yleisin syy mihin etsitään apua vastaanotollani, mutta kipu itsessään ei ole välttämättä aina huono asia. Tietenkin tähän kannattaa aina kiinnittää huomiota eikä jättää täysin reagoimatta, kipu kun on yksinkertaisesti selitettynä hermostomme tapa viestiä kaipaavansa muutosta. Usein henkilön ennakkoluulot sekä käsitykset kivusta ohjaavat heidän päivittäistä toimintaa, lopetetaan kipua aiheuttavat harrastukset tai vähennetään jo vähäistä päivittäistä liikkumista. Nämä muokkaavat henkilön kipukokemusta usein negatiiviseen suuntaa, saatetaan jopa syyllistää itseään sekä potea lievää masennusta tilanteesta. Tällöin koulutetun ammattihenkilön laatima hoitosuunnitelma auttaa heitä kiputilanteen vielä päätyttyä pitämään itsestään parempaa huolta tulevaisuutta varten.

Hoitosuunnitelman tärkeyttä en voisi enempää painottaa, tämä on asia mikä pitäisi kaikkien asiakkaiden saada riippumatta siitä mistä apua on lähtenyt etsimään. Se mahdollistaa asiakkaan ymmärryksen ongelmasta ja miten tätä tullaan hoitamaan, niin passiivisesti kuin aktiivisestikin.

Tuskin kukaan meistä haluaa jäädä yksin potemaan vaivoja tai luopumaan rakkaista harrastuksistamme tai arkiaskareistamme.

Liike on lääke, kunhan tiedetään mitä ollaan tekemässä.

Kiropraktikko Samu Ruoppa luottaa aktiiviseen kehonhuoltoon

Kiropraktikko Samu Ruoppa MSc, D.C

ViaVital Kiropraktiikka ja Terveyspalvelut

Samu Ruoppa
10/2024

Kiropraktiikka ja koliikki: Vauvan itkun piilevien syiden hoitaminen

Vauvan koliikki on jo pitkään saanut vanhemmat tuskastumaan. Koliikkia esiintyy jopa 21%:lla vauvoista ja koliikki on yksi yleisimmistä syistä, joiden vuoksi vanhemmat kääntyvät lääkärin puoleen vauvan ensimmäisen elinvuoden aikana. Vaikka koliikin tarkka syy on edelleen epäselvä ja monet eri tekijät saattavat vaikuttaa siihen, tutkimukset viittaavat siihen, että koliikki saattaa liittyä vauvan kehon toimintaan, erityisesti yläkaularangan alueella.

Tästä tekstistä löydät tietoa koliikista uudenlaisesta näkökulmasta ja opit myös laajemmin vauvan epämukavuuksien syistä ja hoitamisesta.

Rosita Aflatuni
Rosita Aflatuni
Kiropraktikko, D.C.
10/2023

Liike on lääke

Tunnistatko itsesi aktiiviseksi liikkujaksi? Voitko sanoa harrastavasti liikuntaa säännöllisesti? Mitä oikein tarkoittaa aktiiviliikkuja tai säännöllinen liikkuminen? Onko niille määritelmää? Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee 18–65 –vuotiaille kohtuukuormitteista kestävyysliikuntaa vähintään kaksi ja puoli tuntia viikossa tai vaihtoehtoisesti raskasta kestävyysliikuntaa 1h15min viikossa. Tämän lisäksi lihaskuntoa ja koordinaatiota ylläpitävää liikuntaa tulisi harrastaa vähintään kaksi kertaa viikossa.

Ilari Peltomäki
Kiropraktikko, MChiro (Hons)
07/2021

Paranna hengittämistäsi kiropraktiikalla

Jokaisen meistä täytyy hengittää elääksemme. Hengittämisen kuuluisi olla vaivatonta ja tapahtua ilman että siihen tarvitsee kiinnittää huomiota. Kaikilla näin ei kuitenkaan ole. Tutustu kiropraktikkomme Jasminin blogikirjoitukseen ja siihen miten kiropraktiikka voi auttaa sinua hengittämään vaivattomammin ja sen myötä keventämään päivittäistä olemistasi.

Jasmin Aflatuni
11/2019

Passiivisuuden hinta

Tässä blogikirjoituksessa ViaVitalin kiropraktikko Simo Poutanen pohdiskelee omien valintojen vaikutusta omaan sekä lapsen terveyteen.

Mikä on passiivisuuden hinta?

Simo Poutanen
12/2019

Uusi vuosi - Uusi näkökulma ravinnon merkitykseen

Uusi vuosi koputtaa ovea ja vuosi 2020 tekee tuloaan. Monelle se tarkoittaa uuden vuoden lupauksia sekä uuden, usein terveellisemmän, elämäntyylin aloittamista.

Terveellisemmät elämäntavat tarkoittavat monille usein myös ruokavalion tarkastelua ja siivoamista.

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan ruokavalion vaikutusta terveyteemme.

Therese Österlund
03/2020

Miten voit vaikuttaa immuniteettiisi oikealla ravinnolla ja miten kannattaa syödä jos sairastuu

Ravintoneuvojamme Therese Österlund tarjoaa tiukan ravintopaketin, jolla voit vahvistaa immuniteettiasi. Jos taas olet jo sairastunut, tässä infopakkauksessa löytyvät ohjeet oikeaan ruokavalioon, joka buustaa paranemista.

Lisäksi Therese neuvoo, mitä ravintolisiä kannattaa suosia omassa ruokavaliossaan.

Therese Österlund
04/2022

Kiropraktiikka hyödyttää golfareita monella tavalla

ViaVitalin kiropraktikko Ilari Peltomäki on itse aktiivinen golfari ja tietää millaisia vaivoja pelaajille voi tulla.

Mutta tiesitkö että kiropraktiikka auttaa tehokkaasti moniin urheiluvaivoihin ja jopa tekee swingistä rennomman? 

Lue Ilarin blogikirjoitus ja löydä kiropraktiikan hyödyt.

Ilari Peltomäki
09/2022

Liikkuvuuden tasapaino

Onko sinulla joskus ollut jäykkä olo ja tuntuu kuin liikkuvuutesi ei riitä? Tällainen olo saattaa tulla kesken päivän askareiden tai urheilusuorituksen yhteydessä. Liikkuvuus tarkoittaa nivelten liikelaajuutta. Se on moniulotteinen konsepti ja on tärkeää ottaa huomioon kuinka esimerkiksi notkeus ja venyvyys ja stabiliteetti vaikuttavat liikkuvuuteesi. Liikkuvuudessakin on hyvä muistaa kultainen keskitie, koska liiallinen jäykkyys ja yliliikkuvuus voivat kummatkin aiheuttaa kiputiloja ja toimintakyvyn heikkenemistä.

Ilari Peltomäki
02/2019

Miltä ensimmäisen kiropraktisen hoidon jälkeen tuntuu

’Kuin kävelisi pilven päällä!’ 

’Ihan kuin joku olisi vetänyt verhot silmien edestä!’ 

’Aivan kuin joku olisi ottanut repun selästä!’ 

Nämä ovat hyvin tyypillisiä kommentteja, kun otetaan hiukan epäuskoisena ensimmäisiä varovaisia askelia kiropraktisen hoidon jälkeen.

Simo Poutanen
10/2015

Selkäkipu on edelleen yleisin syy tulla kiropraktikolle

Selkäkipu on yleinen vaiva, josta kärsii noin neljäsosa aikuisväestöstä tälläkin hetkellä. Tämänkertainen blogikirjoitus käsitteleekin selkäkipua, sen syitä sekä vaikutuksia yhteiskuntaamme. Kirjoitus on julkaistu alunperin laajemmassa jakelussa kiropraktikoiden omalla, kiropraktikot.fi sivustolla:

Simo Poutanen
05/2015

ViaVitalin tarina

Mikä tekee jostakin asiasta kiinnostavan ja persoonallisen? Mikä on se tekijä, joka erottaa tietyn asian muista vastaavista?

Vastaus on hyvä tarina.

Tarina ei ole nippu faktoja, jotka vetoavat järkeemme. Tarina on enemmänkin tunteisiimme vetoava selitys olemassaololle, joka maalaa mielikuvia.

Tarina voi olla lyhyt ja ytimekäs tai se voi olla pitkä ja polveileva, mutta se on aina erilainen.

Tämä on ViaVitalin tarina.
 

Simo Poutanen
01/2016

Kiropraktiikka ennaltaehkäisevänänä hoitona vanhuksille

Vanhuksille yksikin kompastuminen tai kaatuminen saattaa olla käänteentekevä asia elämässä. Blogissa käsitellään vanhusten hoitoa, ja sitä miksi hoidon tulisi painottua enemmän vammojen ennaltaehkäisyyn, kuin niiden hoitoon. Blogi on luettavissa kokonaisuudessaan kiropraktikot.fi sivustolta alla olevasta linkistä. 

http://www.kiropraktikot.fi/kiropraktikot.fi-blog-joona-konga-kiropraktiikka-ennaltaehkaisevana-hoitona-senioreille

03/2017

Kiropraktiikka – Tie terveyteen

Terveys arvostetaan usein korkealle, kun listataan itselle tärkeitä asioita. Kun ihminen on aina ollut perusterve, otetaan se kuitenkin usein itsestäänselvyytenä. Terveyttä ajatellaan usein vasta kun se menetetään.

Simo Poutanen
12/2018

Lasten Kiropraktiikka

”Mitä, voiko lapsiakin hoitaa?”  on monen innostunut reaktio kun kerron työstäni ja sen monipuolisuudesta. Kyllä, lapsia voi ja kannattaa ehdottomasti hoitaa! Moni ei tule ajatelleeksi, että vauvoilla ja lapsilla on samat lihakset ja nivelet kuin aikuisillakin, ja heillekin saattaa tulla tuki- ja liikuntaelimistön ongelmia.  

Marianna Heikkinen
04/2017

Selkä on jokaisen asia, mutta helppo unohtaa kun se on kunnossa

Kiropraktikko Simo Poutanen ViaVitalista oli haastateltavana Radio Novan, Voicen ja Iskelmän verkkosivuilla. Haastattelu julkaistaan nyt blogikirjoituksen muodossa ViaVitalin omilla verkkosivuilla. Aiheet on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä puhutaan miten selkää kannattaa hoitaa, toisessa keskitytään selkäkivun mahdollisiin vaaranmerkkeihin ja kolmannessa neuvotaan mitä kannattaa ottaa huomioon kiropraktikon hoitoon hakeutuessa.

Simo Poutanen
05/2016

Kuinka monta hoitokertaa tarvitset tullaksesi terveeksi?

Jokaiselle kiropraktikolle tulee tilanne, kun vastaanottopöydän vieressä istuu ensimmäistä kertaa vastaanotolle tullut henkilö, joka kysyy klassisen kysymyksen: Kuinka monta kertaa pitää tulla vastaanotolle että tulee terveeksi. Tämä blogikirjoitus pyrkii avaamaan kysymyksen luonnetta.

11/2015

Migreeni - hoitoon kiropraktiikka vai botox-ruiskeet?

Kärsitkö sinä tai joku tuttavasi migreenistä? Kun kohtaus tulee, ei pysty keskittymään mihinkään muuhun. Elämä pyörii päänsäryn hallitsemana valoa vältellen ja kohtauksen häviämistä odotellen. Usein särkylääkkeetkään eivät tunnu auttavan. Migreeninehkäisylääkkeillä taas tulokset ovat parhaimmillaankin keskimäärin kohtalaiset. Mikä neuvoksi?

Simo Poutanen
03/2015

Lihasepätasapaino ja toimintahäiriöt alaselkäkipujen aiheuttajana

Alaselkäkivut ovat tutkitusti yleisin syy, jonka takia ihmiset hakeutuvat kiropraktikolle. Eri arvioiden mukaan 60–90 prosenttia ihmisistä kärsii alaselkäkivuista jossain elämänsä vaiheessa. Alaselkäkivun aiheuttajia on lukuisia, kivut saattavat aiheutua esimerkiksi lihaksista, nivelistä, luustosta tai nivelten tukirakenteista. Oireet voivat olla myös hermoperäisiä, sisäelinperäisiä tai esimerkiksi vakavan patologian kuten kasvaimen aiheuttamia.

Joona Konga
01/2014

Uuden vuoden lupauksissa terveempi elämä - onko tuttua?

Tammikuu lähenee loppuaan ja sen myötä monen lupaukset uudesta, ja ah niin kunnollisesta elämäntavasta. Joku on ollut tipattomalla, toinen karkkilakossa ja kolmas aloittanut salilla käynnin - neljättä kertaa. Myös lehdet pursuavat ihmedieettejä jotka lupaavat tuloksia hetkessä joita on pitänyt kokeilla. 

Simo Poutanen